|
|
MagiaMaagin tärkein apuväline on loitsukirja, jonne voi lisätä taikoja pudottamalla taikakäärön kirjan päälle. Loitsukirjassa olevat kääröt eivät kulu kun niistä taiotaan, vaan niitä voi käyttää yhä uudestaan. Lisäksi loitsukirjat ovat siunattuja, eli ne pysyvät mukanasi vaikka kuolisitkin.
Taiat on jaettu eri kehiin sen mukaan kuinka vaikeata niitä on suorittaa. Erilaisia taikoja on yhteensä kahdeksan jokaista kehää kohden, joita on myös kahdeksan. Kaikkiaan taikoja on siis 64.
Taikomiseen tarvitset reagensseja joita alkemistit ja maagit myyvät kaupoissaan. Halvimmalla taikarehuja saa ostettu Moonglowista, jossa kauppiaat ovat hinnoitelleet kalliimmat bloodmoss ja black pearl rehut neljään kultakolikkoon, tavallisen kuuden sijasta.
Ensimmäisen kehän taiat:
- Kömmellys, laskee kohteen ketteryyttä.
- Muonaloitsu, tekee erilaisia ruokia reppuun.
- Älyvajaus, laskee tilapäisesti kohteen älykkyyttä.
- Rohdosloitsu, parantaa hieman kohdetta.
- Pistoloitsu, tekee pientä vahinkoa kohteeseen.
- Yönäköloitsu, valaisee loitsijan näkökenttää.
- Varjelus, nostaa kohteen suojalukemaa.
- Heikennys, laskee tilapäisesti kohteen vahvuutta.
Toisen kehän taiat:
- Ketteryys, nostaa tilapäisesti kohteen nopeutta.
- Viekkaus, nostaa tilapäisesti kohteen älykkyyttä.
- Vastamyrkky, parantaa kohteesta myrkytyksen.
- Harmi, aiheuttaa kohteelle pientä vahinkoa. Mitä lähempänä taikoja on kohdetta sitä suurempi vahinko.
- Ansoitusloitsu, ansoittaa valitun arkun tai oven niin, että sen seuraava avaaja ottaa vahinkoa.
- Pomminpurkuloitsu, poistaa ansoitusloitsun arkusta tai laatikosta.
- Suojelus, vähentää häiriöitä taikomisen aikana, mutta laskee suojien vaikutusta ja Resist Spells -taidon vaikutusta.
- Lihasloitsu, nostaa tilapäisesti kohteen voimaa.
Kolmannen kehän taiat:
- Siunaus, Nostaa tilapäisesti kaikkia kohteen statteja (int, str ja dex).
- Tulipallo, tekee pientä vahinkoa kohteelle.
- Taikalukkoloitsu, lukitsee jonkin arkun tai laatikon, eikä sitä voi avata ennen kuin se avataan tiirikointiloitsulla.
- Myrkkyloitsu, aiheuttaa kohteelle myrkytyksen, myrkytyksen vahvuus määräytyy loitsijan loitsinta- ja älynarviointitaidon mukaan.
- Etäote, voit siirtää jonkin esineen matkan päästä luoksesi.
- Siirtymäloitsu, voit siirtyä taian avulla haluamaasi paikkaan näkökentässäsi.
- Tiirikointiloitsu, taika avaa taikalukkoloitsulla lukitut arkut tai laatikot ja matalatasoiset lukot.
- Muuritaika, tekee valittuun paikkaan väliaikaisesti kivisen muurin.
Neljännen kehän taiat:
- Mahtivastamyrkky, parantaa myrkytyksen ihmisiltä jotka ovat taikojan ympärillä.
- Mahtisuojelusloitsu, loihtii suojelustaian kaikille jotka ovat taikojan ympärillä.
- Kirous, laskee kohteen voimakkuutta, nopeutta ja älyä..
- Tuliseinämä, luo valittuun kohtaan tuliseinämän, josta läpikävellessään kaikki ottavat vahinkoa.
- Mahtirohdos, parantaa merkittävästi kohdetta.
- Salama, tekee vahinkoa kohteeseen.
- Mielentyhjennysloitsu, vähentää tilapäisesti kohteen manaa.
- Riimumatkustus, voit siirtyä kohteeseen johon valitsemasi kutsuriimu on merkitty.
Viidennen kehän taiat:
- Miekkahenki, tekee hirviön joka käy lähimmän mahdollisen kohteen kimppuun, kontrolloimaton.
- Muurinmurennusloitsu, tuhoaa valitulta alueelta kaikki taiotut muurit.
- Tuntemattomuus, tekee sinut tuntemattomaksi. Adjektiivisi muuttuu ja pelaajat jotka ovat nimenneet hahmosi näkevät nimen tilalla vain adjektiivin.
- Taikapeili, heijastaa yhden taikojaan kohdistetun loitsun takaisin sen lähettäjään.
- Hermokuristus, tekee vahinkoa kohteeseen tämän loitsintataidon ja älykkyyden mukaan.
- Lamautus, jähmettää kohteen tilapäisesti paikalleen.
- Myrkkyseinämä, tekee maahan valittuun paikkaan myrkyllisen seinämän jonka läpi kulkija saa itseensä myrkytyksen.
- Luojaloitsu, tekee sattumanvaraisesti jonkin eläimen joka on taikojan komennossa, eläimen vahvuus riippuu taikojan loitsimis-ja älynarviointitaidon suuruudesta.
Kuudennen kehän taiat:
- Karkoitus, taika tuhoaa manatun eläimen tai hirviön, taian onnistuminen riippuu eläimen manaajan loitsintataidosta.
- Pallosalama, tekee vahinkoa kohteelle.
- Räjähdys, tekee kohteelle vahinkoa, taika ei vaikuta heti kun se on taiottu.
- Näkymättömyys, tekee valitun kohteen väliaikaisesti näkymättömäksi, liikkuminen tai puhuminen purkaa taian.
- Riimumerkintä, taialla voi merkitä kutsuriimuja.
- Mahtikirous, manaa kirouksen kaikille ihmiselle sekä hirviöille taikojan lähettyvillä.
- Lamautuskenttä, luo maahan valittuun paikkaan muurin jonka läpi kulkija jähmettyy paikoilleen.
- Paljastus, paljastaa valitulta alueelta kaikki jotka ovat piiloutuneet piiloutumistaidolla tai näkymättömyystaian avulla. Paljastustaikaa voi vastustaa, jolloin ei paljastu!
Seitsemännen kehän taiat:
- Ukkosloitsu, aiheuttaa vahinkoa kaikille taikojan lähistöllä oleville kimpoilevilla salamoilla.
- Energiakenttä luo maahan valitulle alueelle tilapäisen energiakentän jonka läpi ei voi kulkea.
- Liekitys, aiheuttaa huomattavan määrän vahinkoa kohteelle.
- Riimuportti, luo tilapäisen maagisen portin valitun riimun osoittamaan paikkaan, kaikki ihmiset voivat kulkea portin kautta molempiin suuntiin.
- Manavampyyriloitsu, imee kohteelta taikojalle manaa.
- Mahtikarkoitus, pyrkii tuhoamaan kaikki manatut olennot lähistöllä.
- Meteori, tekee kaikille lähistöllä oleville vahinkoa meteorisuihkulla.
- Muodonmuutos, tekee taikojasta tilapäisesti jonkin eläimen tai hirviön.
Kahdeksannen kehän taiat:
- Maanjäristys, aiheutaa vahinkoa kaikille lähistöllä oleville maanjäristyksellä.
- Energiapyörre, luo energiapyörteen joka käy lähimmän mahdollisen kohteen kimppuun, kontrolloimaton.
- Henkiinherätys, herättää henkiin kuolleen pelaajan.
- Tuulen henki, tekee kontrolloitavan tuulielementaalin.
- Demonikutsu, manaa pahamaineisen demonin komentosi alaiseksi tilapäiseksi ajaksi.
- Maan henki, tekee kontrolloitavan maaelementaalin.
- Tulen henki, tekee kontrolloitavan tulielementaalin.
- Veden henki, tekee kontrolloitavan vesielementaalin.
Kuolongain
Shardille on kehitetty ns. kuolongain- niminen ominaisuus, joka mahdollistaa ylimääräisten gainien saamisen, olettaen että mätkit omatasoisiasi hirviöitä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos tapat tasollesi sopivan hirviön, saat mahdollisuuden ylimääräiseen gainiin! Tämä järjestelmä myös estää sparraamisen eli kaverin kanssa taistelutaitojen noston 90- taitotasosta ylöspäin. Valitse haluamasi tällä tavalla kehitettävä taito käyttämällä .train komentoa.
Edellinen taito: Seuraava taito: Palaa luetteloon
|
|