![]() | |||
|
Parannus Parantamisesta on valtakunnassa aikojen saatossa tullut jokamiehen taito, sen ollessa ennen muutaman poppamiehen ja tietäjän salattuja oppeja. Parantajat voivat sitoa haavoja, parantaa myrkytyksiä ja taitavimmat pystyvät jopa herättämään vainajat takaisin elävien kirjoihin. Kuolleista herättäminen juontuu poppamiesten pitkistä perinteistä ja hiotuista hengellisistä kyvyistä, ja näin ollen se vaatiikin äärimmäistä keskittymistä yhteyden saavuttamiseksi tuonpuoleiseen. Lisäksi ihmiskehon anatomian tietämys on välttämättömyys onnistuneen henkiinherätyksen aikaansaamiseksi. Useasti aloittelevat parantajat hakeutuvat metsiin tai hautausmaan rauhaan, joissa hengellinen yhteys on helpommin saavutettavissa. Kaikki parantaminen hoituu painesiteillä (bandages). Myös myrkytyksen ja elinvoiman parantaminen vaatii samoissa mitoissa niin anatomian tietämystä kuin parannustaitojakin. Edellinen taito: Seuraava taito:
|
| |
![]() |
|||
|
Sivu päivitetty viimeksi 29.03.2009
| |||