![]() | |||
|
Säännöt
Roolipelaus
Northern Winds on roolipelishardi ja roolipelaaminen sekä omaan hahmonsa eläytyminen on pakollista. Lue sivuston roolipeliopas huolella läpi ja toimi sen antamien ohjeiden mukaisesti.
1. Pitäydy roolissasi.
Roolihahmoonsa eläytyminen on shardilla pakollista ja roolihahmoon sopimattomista tempauksista rankaistaan.
1.1 Hahmolla on oltava kunnollinen nimi ja hahmokuvaus
Lue ohjeet kunnollisen hahmokuvauksen tekemiseen tästä oppaasta. Hahmon nimen puolestaan on sisällettävä etu- ja sukunimi ja nimi on keksittävä itse, vaikka apukeinojen käyttäminen on toki salittua. Nimi ei saa olla asiaton: pilailumielessä tehdyt nimet ja esimerkiksi suurin osa julkimoiden nimistä ovat kiellettyjä.
1.2 Hahmon ulkopuolinen puhe on kiellettyä.
Hahmon ulkopuolinen puhe (tunnetaan myös nimellä OOC-puhe) on kiellettyä. Pelissä ei siis jutella esimerkiksi oikean maailman säästä tai siitä minkä leffan katsoi viimeksi. Myös hymiöiden käyttäminen on kiellettyä ja näiden sijasta käytetään tunnetoimintoja tähtien sisässä (eli esimerkiksi *hymyilee leveästi*).
1.3 Roolipelaa hahmoasi
Jokaisella hahmolla on oltava mietittynä ja muistissa historia ja luonne, joiden mukaan hahmo käyttäytyy. Pelaaja ja pelihahmo ovat eri asia, eikä hahmon ole syytä käyttäytyä samalla tavalla kuin pelaaja itse. Hahmolla pelleileminen sen luonnetta rikkoen voi pilata muidenkin peli-ilon, ja on siksi kiellettyä. Hahmon toiminnan eheyden tähden on suotavaa miettiä kuinka hahmosi reagoi eri tilanteisiin. Jos esimerkiksi kylmäverinen murhaaja ja ryöväriruhtinas tulee nuotion äärelle istumaan ja säästä puhumaan surmatöidensä päätteeksi, hänellä on oltava siihen hyvä syy.
2. Eläydy pelimaailmaan.
Hahmosi on osa maailmaa, osa suurta kokonaisuutta. Eläydy siihen tarjotaksesi itsellesi ja muille mahdollisimman mukavan pelikokemuksen.
2.1 Eläinten säilyttäminen
Voit ihan hyvin pitää omassa talossasi tallia lemmikkieläimillesi, kunhan muistat niiden olevan roolipelimaailmassa yhtä lailla eläviä olentoja kuin sinun hahmosi. Eläin vaatii ruokaa ja vettä aitaukseensa ja vähintään kahdeksan askelta (askel on pienin kuljettava matka) vapaata tilaa liikkumiseen. Silloin kun puolestaan asioit kaupoissa, on järkevää jättää ratsu ja muut mukana olevat eläimet ulkopuolelle odottamaan.
3. Tavaroiden ja tietojen vaihto.3.1 Pelimaailman asiat pysyvät pelimaailmassa
Pelihahmo ei ole yhtä kuin pelaajansa, eikä tiedä asioita joita ei ole pelin kautta kokenut. Metagaming* on siis kiellettyä. Välittäessäsi tietoa esimerkiksi jostain tapahtumasta eteenpäin kavereillesi, mieti miten toteuttaisit sen ja mieti onko se siinä tilanteessa edes tarpeellista.
Foorumeiden Roolipeli-osio puolestaan sopii tietojen vaihtamiseen ja Markkina-osion kautta voi sopia tavaroiden ostamisesta ja myymisestä ilman omantunnon pistosta. Muista kuitenkin, että myös noiden kahden paikan kautta tietoa vaihtaessasi sinun on eläydyttävä hahmoosi.
* Metagaming: pelaaja käyttää pelin ulkopuolella saamiaan tietojaan hahmon hyväksi. Tällaista ovat siis esimerkiksi IRCin kautta vaihdettava tieto. Metagamingin kieltäminen tarkoittaa siis sitä, että hahmo ei saa käyttää hyväkseen pelimaailman ulkopuolelta pelaajan itsensä saamaa tietoa. Tällainen rikkoo roolihahmoa, ja syö pelaamisen iloa sekä itseltä että muilta melkoisesti.
3.2 Tavaroiden vaihto hahmolta toiselle
Tavaroiden vaihto saman pelaajatilin sisällä olevilta hahmoilta toisilleen tulkitaan usein huonoksi roolipelaamiseksi ja lisäksi se vähentää tärkeää kanssakäymistä muiden pelaajahahmojen välillä. Tätä ei siis tulisi tehdä ainakaan kovin köykäisin perustein.
Rangaistukset
Roolipelisääntöjen rikkomisesta seuraa luonnollisesti rangaistus, jonka pelinjohtaja langettaa. Ensimmäisestä ja toisesta rikkomuksesta annetaan pelaajalle varoitus, joka ilmestyy peli-ikkunaan pienempänä varoitusikkunana. Varoituksia voivat antaa pelinjohtajien lisäksi myös pelaajien joukossa liikkuvat neuvonantajat. Jos kaksi ensimmäistä varoitusta ei riitä opettamaan pelaajaa noudattamaan sääntöjä, aletaan tätä rankaista seuraavan kaavan mukaisesti:
Rangaistuksista voi valittaa heti seuraavana päivänä täytäntöönpanosta, mutta useimmiten tämä on turhaa. Noudata sääntöjä, niin saat pelata huoletta. Mikäli puolestasi huomaat jonkun rikkovan sääntöjä, voit raportoida tästä eteenpäin pelinjohtajille. Raportoiminen onnistuu pelinsisäisesti, mutta myös IRC, sähköposti tai foorumeilla yksityisviestin lähettäminen pelinjohtajalle on mahdollista. Raportoidessasi sääntörikkomuksesta, kuvaile tapahtumasarja niin tarkasti kuin mahdollista ja kerro selkeästi, mitä kohtaa rikottiin ja millä tavalla. Suositeltavaa on myös ottaa kuvankaappaus tapahtumasta.
Tekniikka1. Useamman kuin yhden pelitilin omistaminen on kiellettyä.
Kullakin pelaajalla on henkilökohtainen pelitili, jonka käyttöoikeutta ei saa luovuttaa eteenpäin toiselle taholle. Kahden tai useamman tilin omistamisesta tai käytöstä rangaistaan ensimmäisellä kerralla viikon jäähyllä, toistettuna täydellä pelikiellolla shardille. Johtuen säännön valvontatavoista, on aiheellista kertoa omatoimisesti henkilökunnalle jos perheessäsi on useampia pelaajia tai pelaamaan haluavia. Ilmoitus on syytä tehdä myös tilanteissa joissa samasta IP-osoitteesta hetkellisestikin yhdistää useita pelaajia. Näin vältetään väärinkäsityksien syntyminen ja pelaamisen häiriöttömyys.
Jos olet unohtanut tilisi tiedot, ota henkilökuntaan yhteyttä foorumin yksityisviestillä, sähköpostitse tai IRC:ssä.
2. Taitojen kohottaminen on sallittua vain pelaajan valvoessa.
Pelaajan on aina oltava läsnä pelin ollessa auki, kykenevänä reagoimaan pelin tapahtumiin. Jos lähdet koneen ääreltä hetkeksikin, sulje peli.
Sääntöä valvomaan on luotu automaattinen läsnäolotarkistus, johon vastaamatta jättämisestä tai väärin vastaamisesta seuraa rangaistus. Tämän lisäksi pelinjohtaja voi suorittaa läsnäolotarkistuksen, rankoen pelaajaa mikäli tämän hahmoon ei pelissä saada kontaktia luotua.
Voimassaoleva rangaistusasteikko on luettavissa täältä.
3. Tekniikan hyväksikäyttäminen on kiellettyä.
Pelimekaniikassa olevien aukkojen ja virhekohtien hyväksikäyttäminen on rangaistava teko. Jos jokin asia ei toimi niin kuin pitää, ilmoita siitä ylläpidolle. Ollessasi epävarma, asia on syytä tarkistaa pelinjohtajalta ennen toimeen alkamista.
3.1. Bugien väärinkäyttö on kiellettyä
Bugi on virhekohta tekniikassa, jonka takia asia ei toimi niin kuin se on suunniteltu toimivan. Esimerkiksi taito nousee nopeasti tai hahmo saa yliluonnollisia kykyjä. Jos löydät bugin, ilmoita siitä välittömästi pelinjohtajalle. Uusien bugien löytäjät palkitaan, kun taas näiden virhekohtien hyväksikäyttäjiä rankaistaan seuraavan kaavan mukaisesti:
3.2. Hirviöiden liikkumisen rajoittaminen
Hirviöiden ja muiden pelimekaniikan ohjastamien olentojen liikkumisen estäminen tai rajoittaminen heppoisten esineiden avulla on kiellettyä. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on pöytien asettaminen maastoon hirviön ympärille. Kunnes tekoäly taitaa tällaiseen älykkäästi reagoimisen, ohjeistetaan pelaajia välttämään mainitunkaltaista kikkailua.
Heppoiseksi esineeksi ei lasketa esimerkiksi muuria.
3.3. Taitojen nostaminen NPC:eihin
Sellaisten taitojen, joiden käyttö sotii maalaisjärkeä vastaan, käyttö ja kehittäminen ei-pelaajahahmoihin, eli tekoälyn ohjastamiin hahmoihin, on kiellettyä. Esimerkiksi tästä kuolemattomaan hyökkäily asein tai taoin.
Edelleen kiellettyä on samaisten hahmojen hyväksikäyttö muilla tavoin epäreilua etua tai hupia tavoitellen. Esimerkiksi tällaisesta olentojen johdattelu talon nurkkaan patsastelemaan.
Mainitunkaltaisista rikkeistä rangaistaan samaan tapaan kuin tekniikan virhekohtien hyväksikäyttämisestäkin (kts. ylempää kohta 3.1)
4. Huijaustyökalujen käyttäminen on kiellettyä.
Huijaustyökalujen käyttäminen, joka usein tulkitaan kaikista törkeimmäksi tavaksi viedä toisilta peli-iloa oman etunsa tavoittelemiseksi, on ankarasti kiellettyä. Mainittuja huijaustyökaluja ovat mm. makrotarkistuksiin automaattisesti vastaavat ohjelmat ja hahmon liikkumisnopeutta kiihdyttävät ohjelmat. Tällaisten käyttämisestä seuraa kiinnijäädessä rangaistus, joka on välittömästi pysyvä pelikielto shardilla. Varoituksia ei anneta, koska huijausohjelmien käyttäminen on aina tarkalleen tiedostettua.
Yhteisö1. Kanssapelaajia on kunnioitettava
Pelatessa on tärkeä muistaa, että pelaaja ja pelihahmo ovat eri asia, eikä pelissä tapahtunutta pidä koskaan ottaa henkilökohtaisesti. Toista pelaajaa henkilönä on kunnioitettava niin pelissä kuin pelin ulkopuolellakin, yhteisön rennon ja hyvän tunnelman ylläpitämiseksi.
2. Käyttäytyminen IRCissä ja foorumeilla
Kaikissa pelin ulkopuolisissa medioissa tulee käytäyttyä asiallisesti niin muita pelaajia kuin henkilökuntaa kohtaan.
3. Pelinjohtajan sana on laki
Vaikka kaikkia itsestäänselvyyksiä ei musteella kirjoitettaisikaan, ei ole silti sallittua väärinkäyttää bugeja tai käyttää huijaustyökaluja. Pelinjohtajat toimivat oikeudenjakajina epäselvissä ja kirjoittamattomissa tilanteissa. Pelinjohtajat ovat reilua porukkaa, kunhan pelaaja osaa olla kohtelias, rehellinen ja asiallinen puhutteluissa. Valehtelijoille ollaan armottomia, eivätkä riitapukaritkaan menesty.
|
| |
![]() |
|||
|
Sivu päivitetty viimeksi 12.02.2011
| |||